Sosiaalinen typeryys kangistaa kehityksen jatkuvuuden

Viime perjantaina tuli katseltua telkkarista CBSn tuottamaa jenkkisarjaa Kid Nation. En arvannut, että kyseinen hömppäsarja voisi tarjota opetuksia jotka ovat yhtä totta aikuistenelämässä.

Kid Nation - tunnus

Kyseessä on tositv-draama, jossa joukko iältään 6- 15 -vuotiaita lapsia koittaa muodostaa toimivan kaupunkiyhteisön. Lapset on jaettu neljään ryhmään joilla kullakin on oma sääty. Säädyt ratkotaan välienselvittely kilpailussa. Säätyläiset saavat kukin omansuuruista palkkaa ja tekevät työtä säätynsä mukaan.  Lisäksi kaupungin toiminnasta päättä hallitus jossa jokaisesta säädystä on äänestetty yksi edustaja. Bonuksena kaikki kaupunkilaiset voivat voittaa yhteisiä palkintoja, joita saavutetaan välienselvittelykilpailuissa, yhteinen palkinto vaatii kaikkien ryhmien onnistumisen tietyllä tasolla. Kermana kakunpäälle kaupunkilaiset äänestävät jokaviikko joukostaan jonkun, joka ansaitsee tulla palkituksi kultatähdellä, jonka arvo on noin 20 00 taalaa.

 

Viimeisimmän Suomessa näytetyn jakson teemana oli jakaa ryhmät uudelleen ja työskennellä yhteisen hyvän puolesta. Tilanne kylässä oli kärjistynyt pisteeseen jossa yksi tiimeistä oli ylivoimainen ja yksi puolestaan täysi heittopussi. Ryhmien jäsenten ikä ja kokoero oli merkittävä. Parhaimman ryhmän jäsenistä 4 oli voittanut kultaisen tähden, vain 1 toisesta ryhmästä oli voittanut tähtösen aiemmin.

Kaupungin hallituksen tuli ratkaista miten kyläläisiä jaettaisiin. Hallituksen jäsenistä kahta keskimmäistä tiimiä edustavat olivat sitä mieltä, että voimavarojen jakaminen olisi reilua. Toinen näistä tiimeistä suostui jopa vapaaehtoisesti ottamaan kylän vähiten pidetyimmän tytön tyllerön. Huonoin ryhmä oli myös vaihdosten kannalla, sillä se oli kyllästynyt olemaan jatkuvasti huonoimmassa asemassa.

Yllätyksesi ei liene suuri, kun kerron ettei paras, vahvin, kaunein, älylkkäin, nopein ja rikkain tiimi ollut valmis minkäänlaiseen yhteistyöhön. Heidän mielestään heillä oli jo hyvä ryhmä, sitä ei tarvitsisi hajottaa. Huolimatta siitä, että keskiverto-ryhmät koittivat vakuutella, että olisi kaikkien etu, jos voimavarat jaettaisiin tasan, ei paras vihreä joukkue suostunut ottamaan tai antamaan yhtäkään jäsentä.

Lopputuloksena kolme heikompaa joukkuetta päättivät kuitenkin tasata ryhmiään. Ryhmissä tämä aiheutti katastrofin, joka purkaantui massiivisina  tunteenpurkauksina. Kukaan ei ollut muutoksen puolesta. Lopputehtävässä joukkueet joutuivat vetämään kivirekeä esteradan yli. Voittaja olisi paras luokka, mutta mikäli koko kaupunki vetäisi yhdessä 1000kg kiviä, saisivat he kaikki erikoispalkinnon. Kaikki joukkueet halusivat palkintoa enemmän kuin mitään. Kilpailun ylivoimainen voittaja oli vanha keskikastin sininen tiimi, joka myös raahasi loppuun toiseksi eniten kiviä. Kakkoseksi päätyi keltainen, toinen keskikastin tiimi. Kolmanneksi jäivät parhaat vihreät tuoden vähiten kiviä maaliin. Viimeinen oli sama punainen kuin aina ennenkin, mutta tuoden ylivoimaisesti eniten kiviä maaliin, supermäärän kokoon ja keski-ikään verrattuna. Palkinto jäi saamatta.

Loppuistunnossa, jossa hallitus ja kansa kohtasivat, kävi selväksi että vihreän joukkueen edustajan mielestä oli täysin oikein pitää vain oman joukkonsa puolta välittämättä yhteisestä hyvinvoinnista. Hänen mielestä muidenkin edustajien olisi pitänyt ajatella niin. Myös kansalaiset olivat tätä mieltä. Tosiasia kuitenkin oli, että tasoituksen myötä kaikki kolme muuta tiimiä olisivat pärjänneet vihreää joukkuetta paremmin, mikäli viimeiseksi jäänyt ryhmä ei olisi ottanut ylisuurta lastia kiviä. Mikäli myös vihreiden jäseniä olisi jaettu, olisi todennäköisesti palkintotavoitteeseen päästy. Tästäkin huolimatta kansalaiset katsoivat vain omaa etuaan ja asettivat hallituksen vallan uudelleen äänestettäväksi.

Opetus

Tarinan opetus on se, että mikäli ajattelit tehdä jotain kaikkia muita hyödyttävää, joka vaatii muiden toimia ja uhrauksia, tee se vain silloin kun tulokset ovat kiistatta nähtävissä välittömästi, tai niin ettet itse ole suoraan asiasta vastuussa.

Esimerkissämme ryhmät olisivat varmasti hyväksyneet muutokset paremmin, jos vihreidenkin olisi pitänyt muuntaa joukkueitaan. Kuvaavaa on kuitenkin se, että kukaan ei ollut tyytyväinen vaikka tulokset konkreettisesti paranivatkin. Muussa tapauksessa on viisaanpaa pysytellä hiljempaa ja myötäillä muita, muuten tulet syödyksi. Oletko nähnyt tämän ilmiön jossain ennenkin?

Ihana kulutus – kuoleva trendi

Median syyttely ja revittely pankkien kustannuksella antaa virheellisesti sen kuvan, että nykyinen talouden tila olisi pelkästään pankkien aikaansaannosta. Ei ole. Vika on meissä ihmisissä, meidän ahneudessamme.

Elämme juuri nyt todellisessa talouden polttopisteessä. Talouselämän ahdinko kumpuaa lopulta monesta eri suunnasta. Syiden etsinnässä esiin nousee kuitenkin kaksi pääsuuntaa, tai vaikutinta, jotka eivät ole luotisuoraan toisistaan riippuvaisia. Ensimmäinen pääsuunnan muodostavat nousevat ja kehittyvät maat, jotka vievät maailmanmarkkinoilta resursseja. Toinen, merkittävästi elämäämme monimutkaistuttava seikka on omakulutuksemme ja velalla eläminen.

2000-luvun ilmiö pankeissa ovat olleet pitkä-aikaiset asuntolainat. Lainan saa helposti 25-40:ksi vuodeksi. Jopa pidemmälle. Tämä hyvin yksinkertaiselta tuntuva seikka on tarpeeksi tehokas romuttamaan koko taloutemme. Miksikö?

Pitkäikäiset lainat mahdollistavat Pekka Perus-duunarille uskomattoman lukaalin hankinnan vaivatta. Tai mahdollisti siihen asti kunnes Pekan kaveri Remppa Reiska keksi ottaa samanmoisen lainan. Näin lukaalin pyynti-hinta nousi. Kun lukaalit loppuivat, siirryttiin taso-luokkaa alemmassa aina betonikuutioon asti. Perus neukkukuution nimittäin saa uskomattoman pienellä kuukausi-lyhennyksellä 20 vuoden aikavälillä.

 

Edellinen varsin yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä kappale pitää kuitenkin sisällään pari oikein mega-luokan sudenkuoppaa, jota Pekka ja Reiska eivät tulleet ajatelleeksi: Ensinnäkin, asuntojen hinnat nousevat, koska potentiaalisia ostajia on enemmän. Hintojen nousu on nähty kokonaisuudessaan asuntomarkkinoilla. Rakennuksen arvo uudestaan samaanpaikkaan rakennettuna samoilla raaka-aineilla ei kuitenkaan ole merkittävästi noussut verrattuna siihen miten paljon enemmän asunnoista nyt pyydetään. Hinnannousu on siis ilmaa, joka häviää hinnoista kun ostajat loppuvat. Toisinsanottuna: hinnat nousevat niin kauan kun ostajia riittää. Tilanne on tuttu kaikille pörssissä asioiville. Nyt niitä ei enää riitä.

 

Toisekseen huomionarvoista on, että pidemmissä lainoissa kuukausilyhennyksen määrä on verrattaen vähäinen. Pekka ja Reiska ajattelivat, että mikäs siinä, ainakin nyt olisi kuukaudessa enemmän rahaa käytössä autoon, huvituksiin ja hyödykkeisiin. Väärin.

 

Jos Pekka ja Reiska olisivat osanneet ajatella pidemmälle, he olisivat oivaltaneet, että hinnat kaupoissa muodostuvat myös sen mukaan, kuinka paljon perusjamppojen lompakossa on rahaa. Jos sitä on enemmän, otetaan sitä sieltä enemmän poiskin, aivan kuten asuntojenkin kohdalla.

 

Pisteenä i:n päälle, voidaan vielä todeta, että kuluttaminen on ylimääräisten satasten myötä saanut Redbull-siivet. Luottokortteja ja kulutusluottoja käytetään enemmän kuin koskaan. Pahinta on, että niitä käytetään sellaisiin asioihin, joiden tuoma lisäarvo elämiseen on varsin nimellinen verrattuna maksettuun hintaan (tai siis hintaan joka aikanaan maksetaan). Kotiini tipahti eilen Stockmann Exclusive lehdykkä, aikakauslehtimäiseksi naamioitu ostokatalogi. Liike tarjosi mm. 900e takkeja, 600e laukkuja, satojen eurojen kosmetiikkaa, matkoja Karibialle, ja kermaksi kakun päälle vielä liikkeen oman luottokortin muhkella 17% vuosikorolla. Vain todellinen miljonääri tai pölkkypää maksaisi mainituista tuotteista pyydettyä hintaa.

 Kerskakuluttamisen trendi ei voi jatkua enää. Se on nähnyt aikansa ja seuraavaksi näemme jotain muuta. Ihmisten on aika herätä. Tulevaisuudessa ostamme sen mitä välttämättömästi tarvitsemme, sekä ehkä jotain jota saatamme tarvita. Kulutuksesta, jossa ostetaan tuotteita ja palveluita, joita emme oikeasti käytä tai joista ei ole meille hyötyä, on päästävä eroon.