Opiskelut siintävät jo horisontissa, nyt on aika luoda strategia

Elokuu räpsähtää kalenteriin muutan tunnin päästä. Se tarkoittaa kesän loppumista, mutta myös larvan kasvamista gekoksi. Tämä leikkisä ilmaus, joka kertoo toisen vuosikurssin aloittamisesta, merkitsee valitettavasti myös käsittämättömän kovaa työurakkaa. 

Periaatteessa opiskelumielessä edessä saattaa olla yksi kovimmista vuosista. Toiselle vuosikurssille pelkästään psykan pääaineopintoja on mitoitettu laskentatavasta riippuen mukavan hulppeat 40-50 opintopistettä. Tähän päälle olisi vielä syytä latoa sopiva määrä, noin 25, pistettä sivuaine opintoja sekä vähän kieliä sun muuta sivusälää. 

Itselleni tämä vuosi on erityisen vakava. Se johtuu siitä, että en ole ihan 100% varma alasta jota opiskelen. Tai alasta olen varma, mutta siitä mitä haluan tehdä on monia käsityksiä. Kiinnostusta olisi mm. kaupalliselle alalle (taloustieteet ja kauppatieteet) sekä oikeustieteelliseen. Kauppa ja kansis-touhusta minulla on aika selkeä kuva, oikiksesta ei niinkään. Asian on ratkaiseva siksi, että mikäli seuraavana keväänä hakisin toista opiskelupaikkaa, voisin nyt taktikoidessani takoa mahdollisimman suuren määrän hyväksi luettavia kursseja.

Nyt on siis aika pohtia strategiaa vuodelle. Miten saada ymmärretyksi ja tehdyksi kaikki se mitä pitikin. 

Edellisvuodesta minulle jäi mieleen pari juttua, jotka aion tänä vuonna tehdä toisin. 

1. En aio vain tyytyä tulostamaan luentoprujuja ja tekemään niihin alleviivauksia ja merkintöjä. Aion käyttää niiden läpikäyntiin ennen luentoja enemmän aikaa.
2. En aio enää jättää heräämistä juuri ennen luennon alkua, vaan aion kiskoa itseni aikaisemmin kirjastolle, jotta ehdin käymään asiat läpi ennen luentoa.
3. Päivittäisille opiskelulle on varattava oma, rauhoitettu aika. Tähän asti kuvio on pyörinyt siten, että olen lisännyt ja vähentänyt päivittäistä opiskelua näkemäni tarpeen mukaan. Tämän seikan ongelma on kuitenkin se, että liian usein tulee arvioitua jäljellä oleva urakka liian lyhyeksi, tai ajateltua “tämä kerta vain”-periaatteella. 

Muistiinpanojen ja opitun organisointia on kehitettävä.

1. Pelkät prujut eivät ole selkeä muistiinpano-ratkaisu. Nekin pitäisi järjestää ja pitää mukana kootusti. Ei laukun pohjalla sikinsokin niikuin nyt.
2. Mind-mappien käytön ulottaminen tenttiin-luvuista aihekohtaiseen opiskeluun. Erityisesti eri indeksointi-menetelmien käyttäminen kertaamiseen olisi suotavaa. Tämä on puuttunut kokonaan, mikä on johtanut toisinaan epätoivoisiin (tosin menestyksekkäisiin) tuloksiin ennen tenttejä.
3. Asioista kirjoittaminen ja niiden pohtiminen. Jatkossa aion kirjoittaa aktiivisemmin mietteitäni lukemastani. Siihen aion käyttää tätä blogiani, sekä muistikirja-systeemiä, johon kokoan pohdittavia asioita ja kirjoitus-aiheta. 

Kolmas faktori jonka kehitystä minun pitäisi tarkkailla enemmän, on psykologinen (joo, naurettavaa mutta totta.

1. Käsitykset itsestä oppijana on pystyttävä pitämään todenmukaisina ja niitä on syytä tarkkailla. 
2. Omaa motivaatiota on syytä pitää silmällä. Jos motivaatio ei pysy kohdalla, alkaa luistaminen itse opiskelussa.

Täytyy nyt katsoa miten asiat lähtevät rullaamaan. Strategiasta ja sen kehittämisestä kirjoitan lisää myöhemmin, kun kokemusta asioista kertyy.

Kuopasta ylös.

Aikaisemmassa postissani kirjoitin hankalasta taloudentilasta. Aiheeseen tulee nyt jatkoa. Kaivetusta kuopasta on päästävä.

Asia on otettu jo hallitustasolla työn alle. On jotenkin perverssiä ja samalla mielenkiintoista, miten tällaisessa tilanteessa hallituksessa on taas “oikeisto”-puolue. Nyt kaavaillut muutokset koskevat lähinnä verotusta. Sitä pitäisi keventää. Tämä on hyvin yksinkertaista politiikkaa, silloinkun menee huonosti, autetaan ihmisiä eteenpäin ja kun paremmat ajat koittavat, lisätään verotusta. 

Mutta kenelle helpotukset pitäisi kohdentaa. Omasta puolestani ainakin vielä uskon, että Matti Vanhanen Keskustapuolueineen on enemmän jyvällä esittäessään helpotuksi vain pieni- ja keskituloisille. Katainen puolestaan on ajoituksen kanssa paremmilla jäljillä, toimenpiteet on käynnistettävä mahdollisimman nopeasti.

Puhallus

Tänään luin Turkkarista, että ihmisten luottamus talouteen on laskenut, uutinen pohjautui Tilastokeskuksen kuluttaja barometriin. Asiasta raportoi myös Talouselämä. Vau ajattelin, eikä tosiaan mikään ihme. Jos viitsii selailla netin keskustelupalstoja ja uutisointia talous-aiheisilla foorumeilla, voi kevyesti huomata, miten tähän ollaan osattu valmistautua jo pidemmän aikaa. Omat kanan-aivoni ovat ymmärtäneet, että ongelma taloudessa on tällä hetkellä ihmisten eläminen yli varojensa. 

Syyt inflaatiolle ja mahdolliselle taantumalle eivät ole kovin monimutkaisia. Ammoisina aikoina, kun omat vanhempani ostivat ensimmäistä asuntoa, haettiin asuntolaina pankista pukupäällä. Se myös maksettiin. Nopeasti. Nykyisellään asuntolainoja saa käisittämättömän pitkiksi ajoiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmisillä on nyt enemmän rahaa käytettävissä arkeen. Kun rahaa jaa kysyntää on, nousevat myös hinnat. Suomessa tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin esimerkiksi Britaniassa tai Ruotsissa, toivottavasti.  

Entäpä miten tähän sudenkuppaan ollaan päästy? Helposti, on vain lainattu rahaa. Raha on viimeisen viiden vuoden aikana ollut halpaa kuin saippua. Pankit ovat saaneet sitä edullisesti ja edullisesti sitä on myös tungettu kuluttajille. Ihmiset, jotka eivät ole pysähtyneet ajattelemaan, ovat ehkä kuvitelleet edullisen rahan aikakauden jatkuvan loputtomiin. Asia ei vain ole näin, velka on maksettava takaisin. Kun keskituloisen perheen rahat eivät enää riitä perus-asunnon ostamiseen jostakin Vantaan ryteiköstä, ollaan siinä tilanteessa, ettei lainaa enää oteta, asutaan mieluummin vuokralla. Lainanannosta johtunut hintojen nousu on tullut tiensä päähän, koska ihmisillä ei riitä elinvuodet sen takaisin maksamiseen. Tästä seuraa kysynnän lasku ja hintojen tippuminen. 

Halpa raha ei koske ainoastaan asuntoja ja yksityisiä ihmisiä. Omaa vettä myllyynsä ovat heittäneet sijoittajat ja sijoituspankit, jotka ovat lainavipua hyväksi käyttäen (lainataan rahaa sijoitukseen ja saadaan näin “vipua” käyttämällä enemmän voittoa) pyrkineet keinottelemaan yrityksillä, niin myös raaka-aineilla, kuten öljyllä. Öljyn hintakupla onkin mielenkiintoinen juttu. Itse kiinnitin tähän huomiota vuosi sitten. Sen perusajatus on, että sijoittaja hankkii öljyfutuurin, joka lunastetaan esim. 2013. Tämä jälkeen alkaa aggressiivinen öljyn hankinta, jonka tarkoituksena on saada öljynhinta mahdollisimman korkealle 2013. Näin futuuri tuottaa. Asiaa on puitu monelta taholta, ja yleisesti ollaan oltu sitä mieltä, että että näin ei voisi olla, ja kyseisten järjestelyiden vaikutuksen pitäisi olla vähäinen. Aika näyttää mikä tämän efektin voimakkuus on. Joka tapauksessa korkojen noustessa öljynhinta on laskenut. Monet analyytikot ovat povanneet öljynhinnan romahtamista, mutta ainakin yhtä useat nousua aivan uusiin fääreihin. 

Ei mikään ihme, ettei ihmisillä ole luottoa talouteen.

Kirjastopäivä

Tänään olen pitänyt kirjastopäivän. Edellisestä onkin melkoisesti aikaa. Noin kolmessa tunnissa olen lukenut n. 12 lehteä ja selaillut pari kirjaa. Yllättäen sijoitusintoni on ollut pääosassa tänään. Saarion kuuluisaa kirjaa en saanut käsiini, joskin muita kys. herran tuotoksia kylläkin. 

Lukemani perusteella omat havaintoni kansantalouden tilasta pitäisi olla edes sinneppäin. Nyt eletään talouskasvun jälkeistä aikaa. Kun jossakin vaiheessa löysäraha katoaa markkinoilta, on aika alkaa panostamaan – sellaisiin yrityksiin, joissa omavaraisuus ja tulevaisuuden näkymät ovat riittävät. Kuvittelen, että tällaisia yrityksiä pitäisi löytyä ainakin perusteollisuuden puolelta, elintarviketeollisuudesta ja ehkä varauksin joku teknoyhtiökin.

Nyt en voi muuta kuin odottaa. Siinä vaiheessa kun maailman markkinatilanne tasapainottuu, öljyn hinta jämähtää tietylle tasolle, inflaatio saadaan kuriin, hintojen nousu pysähtyy ja ehkäpä vielä taalakin vahvistuu, lienee otollisempi aika ostaa.

Tappoiko yhteiskunta Keravalla ja Jokelassa?

Philip Zimbardo piti seminaarin psykologien kongressissa Berliinissä (US). Hänen puheenaiheensa oli erityisen mielenkiintoinen, hän puhui siitä, mistä itse olen koittanut höpötellä Jokelan tapauksesta lähtien.

Zimbardo (tunnettu mm. vankilakokeesta ja Guantamosta) nosti esille yhteiskunnan osuuden tapauksissa, joissa nuori henkilö on ikään kuin napsahtanut. Keskeinen kysymys on, ruokkiiko yhteiskunta näitä tapauksia?

Toistaiseksi Suomessa tapaukset on lakaistu yksittäistapauksina, ja hulluina suoraan maton alle, kissaa ei ole uskallettu nostaa pöydälle. 

Zimbardon mietteitä Lucifer efektistä voi lukeä täältä: http://www.zimbardo.com/current.html